"If you can take it, you can make it."
UNBROKEN -arvostelussa
Näyttelemässä: Miyavi Arvostelijat: Hipsu, Chewwyn
Käytiin
kattomassa Shatonien kanssa Murtumaton ensi-illassa perjantaina, joten
alempana nyt siitä arvostelua. (Lue: arvio tehty epävakaassa tilassa, koska
miyavi)
Elokuva
perustuu tositarinan olympiaurheilijasta ja sotasankarista Louis ”Louie”
Zampperinista (Jack O’Connell). Toisessa maailmansodassa Zamperini ja kaksi
hänen toveriaan (Domhnall Gleeson ja Finn Wittrock) joutuvat meren
armoille Tyynellä valtamerellä pommikoneen pakkolaskeuduttua. Miehet joutuvat
olemaan 47 vuorokauden ajan pelastuslautoilla säiden ja haikalojen armoilla.
Viimein pelastuttuaan miehet päätyvät Japanin laivaston käsiin ja sotavankileirille.
Vankileirillä Louie kohtaa Linnuksi kutsutun vanginvartijan (Miyavi), joka
ensihetkistä lähtien ottaa Louien sadistisen väkivallan silmätikuksi. Lintu
käyttää aseinaan asemaa ja väkivaltaa, sen sijaan Louien pitäessä pintansa
henkisellä vahvuudella. Lintu tuntuu tunnistavan Louista oman taisteluhenkensä
ja sitä suuremmalla halulla pyrkii murtamaan miehen.
Suomalaisille
katsojille löytyy yhteys aina Suomeen saakka. Sotien välisenä aikana Zamperine
menestyi juoksijana ja kilpaili 1936 olympialaisissa Berliinissä. 5000 metrin
juoksussa hän jäi kahdeksanneksi kahden suomalaisten juoksijoiden joukossa,
jotka nousivatkin aina mitaleille saakka.
Elokuvan on ohjannut ja tuottanut Angelina Jolie.
Siinä oli
pientä ideaa ja nyt itse arvostelua kirjoittamaan.
Mun
mielestä elokuva koostu kolmesta erillisestä "aikajanasta". Ensin käydään läpi
vähän Louien menneisyyttä, sekä menestystä juoksijana. Hieman avataan verhoa
sodasta pommikoneiden pommittaessa toisiaan. Siitä seuraa seuraava ajanjakso,
jolloin Louie ja hänen kaksi toveriaan joutuu merenhätää valtamerellä.
Valtamerellä vietettyä jaksoa ei sivutettu turhia, vaan annettiin aikaa. Valtamereltä
viimein selvittyä alkaa viimeinen, mutta myös pisin ajanjakso. Viimeinen ajanjakso vietetään Japanin vankileirillä, missä kohtaa myös Lintu (Miyavi)
astuu elokuvaan.
Aloitetaan
siitä, että mun oli todella vaikea eka ajatella Jack O’Connell Louien rooliin,
koska mies on näytellyt Skinseissä Cookia. Tästä pelosta huolimatta saatoin
ilolla huomata, että nuoresta ”rellestäjästä” olikin kasvanut mies, eikä
roolisuoritusta saattanut kuin ihailla, mies heittäytyi rooliinsa täysin.
Siirrytään
tästä pikapuoliin Lintuun eli Miyavin roolihahmon puoleen. Mun täytyy myöntää,
etten ajatellut sen roolin olevan ihan noin väkivaltainen. Mutta mitä se voi tarkoittaa?
Miyavi suoriutui väkivaltaisen ja sadistisen hahmon näyttelemisestä, ei ehkä
ongelmitta, mutta todella hyvällä lopputuloksella. Ottaen huomioon kielimuurit,
miehen täysin päinvastaisen luonteen Linnusta ja Amerikan, että Japanin väliset
ristiriidat – täytyy olla vaa todella ylpeä tästä artistista. En olisi ikinä
ylipäätänsä uskonut, että Miyavi nähdään joskus elokuvateatterin kankaalla,
puhumattakaan Angelina Jolien ohjaamassa elokuvassa. Välillä en tiennyt itkeä
vai nauraa, pelkästään Linnun päähäänpistoksista. Silti ihmisten täytyisi yrittää muistaa näissä asioissa, että näytellyt hahmot ovat erikseen kuin taas näyttelijät itsessään.
Täytyy
sanoa, että Angelina oli onnistunut ohjaamisessa erityisen hyvin, saatuaan
kaiken toimimaan näin hyvin. En löytänyt elokuvasta mitään valitettavaa, lieneekö
syynä sekava mielentila vai sokea hämärtyminen kaikelta valitettavalta.
Elokuva
on kokonaisuudessa hyvin toteutettu, eikä katsominen käy liian
pitkästyttäväksi. Tietenkään en tiedä oikein siitä, että Miyavi eritoten halusi
näin luoda Amerikan ja Japanin välille puhtaampaa tilaa. Tiedä siitä sitten,
oliko elokuva todella välien puhdistamista, koska väkivaltaa ja puhdasta vihaa
elokuva ei jäänyt uupumaan.
Haluaisin
arvostella Miyavia vielä enemmän, mutten löydä mitään konkreettista sanomista
enää. En tiedä haluanko nähdä leffan uudestaan heti vai heti, mutta taidan
siitä huolimatta ajautua katsomaan ennemmin kuin luulenkaan elokuvan uudestaan.
Mielelläni näkisin Miyavin uudestaan valkokankaalla, mutta tiedättehän, kaipaan
myös sitä miestä älyttömästi lavalle soittamaan. Vain aika ja tulevaisuus voi
näyttää, mitä kaikkea mies saakaan vielä aikaan.
by. hipsu
- - - -
Hipsu kirjoitti elokuvan juonen niin hyvin ettei mulla ole siihen oikeastaan mitään lisättävää. Itse kävin katsomassa elokuvan Hipsun tavoin perjantaina ensi-illassa parin kaverini kanssa.
Elokuva on yhdistelmä eri ajoista Zamperinin elämässä. Ajanjaksojen vaihteleminen leffan aikana on toteutettu mielestäni hyvin eikä oikeastaan mikään jää epäselväksi, vaikka parissa kohtaa ensin tuntui siltä. Elokuvassa on paljon yksityiskohtia, joihin oma huomioni kiinnittyi ja sai keskittymään entistä paremmin itse tarinaan. Esimerkkinä olympialaiskohtauksessa mainitut suomalaiset sekä Zamperinin ja omien muistikuvieni mukaan japanilaisen urheilijan pieni tervehtiminen. Pidin siitä, ettei merellä ajelehtimista siivutettu suoraan vaan näytettiin, kuinka selviytyjät pärjäsivät ja elivät ennen kuin japanilaiset ottavat heidät talteen. Kokonaisuudessaan elokuva oli hyvin rakennettu ja kohtaukset tehty aidon tuntuisesti.
Elokuvan näyttelijäkaarti oli mielestäni hyvin onnistunut ja kaikki suorittivat roolinsa hyvin. Leffassa ei ollut minulle kauhean tuttuja kasvoja lukuunottamatta Miyavia ja Harry Potterissa aiemmin näytellyttä Domhnall Gleesonia, mutta pidin hyvin paljon näyttelijöiden roolisuorituksista. Henkilöiden ilmeikkyys sai uppoutumaan aika ajoin elokuvaan niin sisälle, että ilman Miyavia olisin tuskin muistanut olevani elokuvateatterissa.
Rooleista puheenollen on parasta siirtyä Miyaviin sekä hänen näyttelemäänsä Lintuun, toisin sanoen Zamperinin vankileirin johtajaan Mutsuhiro Watanabeen. Miyavin luonteen tuntien rooli ei ole ollut hänelle helppo. Haastatteluissa hän on myös itse kertonut, kuinka hankalaa hänen oli esittää henkilöä, jonka luonne poikkeaa hänen omastansa hyvin paljon. Kaiken tämän huomioonottaen Miyavi suoriutuu ensimmäisestä roolistaan valkokankaalla erittäin hyvin. Myös minut yllätti roolihenkilön väkivaltaisuus. Tiesin jo etukäteen, että hahmo on väkivaltainen, mutta väkivallan paljous yllätti silti. Kaikesta huolimatta MYV osaa tehdä hahmostaan myös psykologisesti kiinnostavan. Herra onnistui ilmeillä, eleillä ja äänen painotuksella luomaan Linnusta samalla julman ja sadistisen, mutta kuitenkin tietyssä mielessä ilkikurisen ja herkän hahmon. Vaikka elokuvan pääpaino olikin Jack O’Connellissa ja hänen hahmossaan Zamperinissa, oli Lintu teoksen mielenkiintoisin hahmo.
Elokuvan jälkeen aloin kaipaamaan Miyavia takaisin suomen lavoille esiintymään, mutta saa nähdä mitä herra vielä päätyy tekemään. Toisaalta haluisin nähdä herralta myös lisää elokuvarooleja. Myös sellaisia, jotka olisivat lähempänä Miyavin omaa luonnetta kuin Lintu. Aika näyttää miten käy.
by. Chewwyn
- - - -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti